Itsemyötätunnon retriitti Rauhassa 4.-6.10.2024
Rauhan itsemyötätunnon retriitti on suunniteltu aidosti kaiken ikäisille, näköisille ja kokoisille kehoille ilman suorittamista tai pakkoa. Viikonloppu tarjoaa lempeän ja itsemyötätuntoisen pysähtymisen oman keho-mielen äärelle hengittämisen, yinjoogan ja äänimaljojen syleilyssä.
Ohjelma on rakennettu väljäksi siten, että väliaikoina sinun on mahdollista nauttia maalaismaisemista, piipahtaa pienellä kävelyllä, ottaa päiväunet, lukea kirjaa tai tehdä käsitöitä. Sekä harjoitusten että niiden välissä olevan ajan tavoitteena on olla tässä ja nyt, kaikilla aisteilla, sykettä ja mielen kohinaa vaimentaen. Keskiössä on itsen ja omien rajojen kuuntelu ilman vaatimuksia tai paineita suorittamisesta, pehmeään olemisen tilaan laskeutuen.
Harjoitukset toteutetaan Wanhan Koulun Rauhan akustisesti ja visuaalisesti miellyttävässä hirsisessä joogasalissa. Kaikki harjoituksiin liittyvät tarvikkeet löytyvät meiltä. Retriittiin osallistuminen ei vaadi mitään aiempaa kokemusta tai taitoja, se palvelee niin ensikertalaisia kuin kokeneita joogaajia.
Retriitti pidetään Hattulan vanhimman kyläkoulun, Pelkolan koulun rauhallisessa syleilyssä (os. Markkulanmäentie 6, Parola). Retriittiin otetaan osallistujia maksimissaan 15 (yöpymistilat kolmelletoista). Ruuat ovat itse tehtyjä ja toiveestasi huomioimme myös erikoisruokavaliot.
Tervetuloa Rauhaan rauhoittumaan ja vahvistamaan itsemyötätuntoista keho-mieliyhteyttä maadoittavassa maalaisympäristössä. Rauhassa on hyvä olla <3
OHJELMA
Perjantai 4.10.
17 Saapuminen
18 Kevyt illallinen
19-20.30 Mielen ja kehon laskeutuminen Rauhaan ja itsemyötätunnon äärelle - lempeän avaavaa yinjoogaa ja äänirentoutus koshikelloilla ja monochordilla (90min.)
Lauantai 5.10.
9 Kehoa kuunteleva ja meditatiivinen hengitys-ääni-herättely uuteen päivään
10 Aamupala
11-12.30 Musiikillinen mielikuvamatka itsemyötätunnon äärelle kirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun avulla, mitään pakottamatta ja itseä kuunnellen
13 Lounas
13.45 Ruokalepo restoratiivisen joogan asanassa
14.15-15.30 Lempeä koko kehon yinjooga + äänimaljat
15.30 Päiväkahvi
Omaa oloa ulkoillen, käsitöitä tehden, lukien, kirjoittaen, leväten, omia tarpeita kunnioittaen
18 Päivällinen
19 Pihasauna lämmin halukkaille
Sunnuntai 6.10.
9 Uuteen päivään virittävä keho-ääniherättely
10 Aamupala
11 Omat rajat tunnistava Yinjooga + äänimalja-gong -rentoutus (90min.)
13 Lounas
Loppureflektio ja kahvit
n. klo 15 Koteja kohti
Retriitin ohjaavat Wanhan Koulun Rauhan isäntä ja emäntä, jooga- ja rentoutusohjaaja, äänimaljarentouttaja ja fysioterapeutti Harri Tuomi
sekä jooga- ja rentoutusohjaaja, äänimaljarentouttaja, FT musiikkiterapeutti Kirsi Tuomi.
Retriitin hinta on 260€, sis. ohjelmat ja niihin tarvittavat tarvikkeet sekä ruokailut. Muistathan ilmoittaa mahdollisista erikoisruokavalioista etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä.
Retriittiin on mahdollista osallistua ilman yöpymistä tai paikanpäällä yöpyen. Lisätietoa Rauhan majoitusvaihtoehdoista löydät tästä. Huomioi, että majoituspaikat (13kpl) täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja että yhden hengen huoneita on vain rajallinen määrä. Liinavaatteet ja pyyhe ovat 15€/hlö, mutta voit ottaa myös omat liinavaatteet mukaasi. Yöpyminen on mahdollista noin kolmelletoista hengelle.
Ilmoittautuminen on sitova, maksuton peruutus 1 vko ennen tapahtuman alkua. 50% hinnasta palautetaan, mikäli peruutus tapahtuu ennen kahta vuorokautta tapahtuman alkua, jonka jälkeen hinta peritään täysimääräisenä.
Lisätietoja puh. 0400 861042 / Harri tai harri@wanhankoulunrauha.fi