Siirry sisältöön

"Malja kuin malja." "On noita kulhoja myynnissä Ikeassakin." "Löysin tosi kivan näköisen äänimaljan postimyynnistä." "Voihan sitä kattiloitakin kalautella."

Tällaisia kommentteja on ollut liikkeellä ja nyt tuntui, että ehkä aihetta olisi hiukan syytä avata :)

Musiikkiterapiassa vibroakustista hoitoa on käytetty jo vuosikymmeniä. Koulutus ja tutkimus on pitkällä ja suomalaiset ovat olleet alan ansioikkaita uranuurtajia. Lisätietoa löydät mm. Tutkimus- ja koulutuskeskus Vibrac:sta. Vibroakustisen terapian ytimessä on koneellisesti tuotettu puhdas siniääni, jossa ääniaallot johdetaan kehoon erityisen patjan tai tuolin kautta.

Äänimaljat tuottavat myös vibroakustista ääntä, mutta soittimina niiden ääni sisältää rytmisen ääniaallon lisäksi myös melodisen elementin. Melodinen ääni ei ole siniäänen tapaan riisuttua ja "puhdasta", vaan se soi itse asiassa moniäänisesti nk. yläsävelsarjoissa. Yläsävelsarjat syntyvät, kun perustaajuinen värähtely aikaansaa kokoelman erilaisia värähtelyjä. Niitä voidaan kutsua eräänlaisiksi perustaajuuden "monikerroiksi", jolloin äänestä muodostuu runsas ja monivivahteinen värähtely. Yläsävelsarjojen rikkaus on riippuvainen mm. maljassa käytetyistä metalleista, niiden sekoitussuhteesta, sekä äänimaljojen koosta ja paksuudesta. Jokainen käsityönä valmistettu malja on siten uniikki, yläsävelsarjojen sointi ja vibroakustinen taajuus erilaista.

Maljoja valmistettiin nykyisessä Intiassa jo 1600 eaa., joten mistään uudesta keksinnöstä ei ole kyse. Kevyissä maljoissa metalleja voi olla kaksi tai kolme, mutta laadukkaammissa ja paksummissa jopa kuusi tai seitsemän. Yleisimmin maljoissa on tinaa, kuparia ja rautaa ja niiden sekoitussuhteet vaihtelevat tekijästä riippuen. Metallien puhtaus on olennainen osa soinnin rakentumista. Maljojen takominen vaatii runsaasti ammattitaitoa ja yhden maljan valmistamiseen menee useamman tekjiän lukuisia työtunteja. Perinteisen käsityön salaisuudet kulkevat suvuittain eikä tarkasti valittujen seosten "reseptejä" haluta paljastaa.

Me Wanhan Koulun Rauhassa päädyimme pitkän etsinnän ja harkinnan jälkeen käyttämään Peter Hess -instituutin tarkastamia ja suosittelemia soittimia. Edellä mainitun laadun lisäksi vaikuttimena oli myös eettisyys. Halusimme olla varmoja, että käsityöstä saadut rahat menevät niiden tekijöille heidän ansaitsemallaan tavalla, jonka lisäksi lapsityövoiman käytön mahdollisuus suljettiin pois.

Värähtely tuottaa toisen materian kohdatessaan myötävärähtelyä eli resonanssia. Koska olemme jokainen erilaisia värähtelyn vastaanottajia, eri maljat resonoivat meissä eri tavoin. Vanhana viulistina en voisi kuvitellakaan ostavani viulua postimyynnistä. Minun on olennaista tuntea soitin keholla, kokea sen värähtely ja sointi ennen ostopäätöstä. Samalla periaatteella olemme päätyneet valitsemaan omat äänimaljamme. Jokainen soitin on huolellisesti kokeiltu ja testattu ennen ostopäätöstä. Saimme tehdä sen Peter Hess Suomen akatemiassa Medi-Sound:ssa, jossa olemme myös kouluttautuneet äänimaljojen käyttöön.

Äänimaljoja on moneen makuun ja lähtöön, mutta niin on meitä ihmisiäkin. Kaikille löytyy varmasti omanlaisensa ja sopiva, jos ja kun ostamisen aika tulee :) Onneksi maljoista voi nauttia myös ilman niiden omistamista. Lämpimästi tervetuloa meille keholla soitettaviin yksilö- tai pariäänimaljarentoutuksiin sekä ryhmille tarkoitettuihin äänimaljarentoutuksiin. Lupaamme pitää sinusta hyvää huolta <3

Kirsi-emäntä