Restoratiivinen jooga
Restoratiivista joogaa kutsutaan usein levon joogaksi. Pitkäkestoisissa asennoissa eli asanoissa voidaan viipyillä jopa 20 minuuttia. Asennot ovat monipuolisesti tuettuja ja erilaiset kehot hyvin huomioivia, ja ne elvyttävät tehokkaasti voimavaroja sekä ehkäisevät uupumusta ja stressiä.Varsinaista venytystä ei pääse syntymään, vaikka pientä avautumisen tunnetta voi tuntua. Tavoitteena on yksinkertaisesti antaa keholle lupa päästää irti ja samalla harjoitella rauhoittumista ja lepäämistä.
90 minuutin restoratiivisen joogan harjoituksessa on yhteensä 3-4 erilaista asanaa eli asentoa. Asennot rakennetaan huolellisesti ja siten, että niitä voi käyttää myös omassa arjessa kotoa löytyvien apuvälineiden kanssa.
Wanhan Koulun Rauhan joogahetkiin on hyvä varustautua mukavilla ja joustavilla vaatteilla, kerrospukeutuminen on suositeltavaa ja villasukat usein hyvä lisä. Myös oma juomapullo saattaa olla tarpeellinen.
Muuten voit tulla sellaisena kuin olet - kaikki joogaan liittyvät tarvikkeet löytyvät meiltä <3
Wanhan Koulun Rauhan joogahetkiin voi osallistua kerrallaan n. 8-20 henkilöä.